3.12.2013

Viimeinen postaus

Hei ihanat lukijat!

Tämä on nyt viimeinen postaukseni tässä blogissa. Tavallaan tuntuu haikealta, mutta samalla nenä kohti uusia tuulia.. Kun aloitin blogini käsityöelämäni keskittyi puikkoihin ja koukkuun. Edelleen satunnaisesti tartun puikkoihin ja virkkaan jotain pientä, mutta ompelu on ehdottomasti muuttunut mun jutuksi.

Olen siis hurahtanut ompeluun aika tehokkaasti ja koska en saanut vanhalla nimelläni blogissa olevaa sähköpostia muutettua ja poistettua ihan kokonaan (ja meni vähän hermo) niin päätin siirtyä ihan uuteen blogiin. Uudesta blogista löytyy kaikki vanhatkin postaukset, en halua niitä hävittää, mutta nimi muuttuu, tänään tuli uudet ompelumerkitkin :)

Tervetuloa siis lukijaksi uuteen blogiini:


ps. Tiedossa arvonta uudessa blogissa ;)

Itselle työvaatteita

Töihinpaluu lähestyy uhkaavasti. Pikku-murmeli on nyt 10 ja puoli kk ja jää isänsä kanssa vuodenvaihteesta kotiin ja minä palaan työelämään. Onneksi on työ, johon palata! Vähän kuitenkin jännittää monestakin syystä. Nyt kuitenkin tein itselleni pari tunikaa töihin. Olen tainnut joskus sanoa, että olen opettaja, siksipä molemmissa vaatteissa on mietitty vähän myös tuota selkänäkymää...

Ensimmäiseen on kangas Käpyseltä , resorit ja pitsivetoketju Majapuulta ja no musta nauha on jostain?



Kaavana Onion2007 (uusi lemppari)

Toinen tunika on Tutulla Onion2035-kaavalla tehty. Taskun kaaret on piirretty maalipurkin avulla (vessaremontti on vielä vähän kesken, siitä kuvia kun valmistuu) Kangas on Pienestä hattutehtaasta, resorit taas Majapuulta ja silityskuvio Pikkupiltistä. Tuo pinkki koristenauha on ostettu jostain :) Kuvista ei näy, mutta taskun sisäkangas on myös pinkki.



Pahoittelen kuvien laatua. Tässä häärii lattialla 2 koiraa ja tuo Murmelssoni, joten kuva pitää napsaista silloin kun ei satu yhtään tassua tai sormea näkymään kuvassa :D Sovituskuvia ehkä joskus...