2.10.2012

Saumurin sisäänajo

Hengissä vielä...

Ties koska on viimeksi kirjoitellut. Siitä on varmaan ainakin puoli vuotta! Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlista, mikä on vienyt huomion ja ajan. Kuva selvittänee ainakin osan ajankäytöstä :) Alkuraskaus oli melkoisen pahoinvoivaa aikaa, joten käsityöt jäi ihan täysin. Ja jos ei ollut paha olo niin oli niin väsy, että puikkojen käsissä pitäminen tuskin olis onnistunut : / 

En voi kuitenkaan valittaa, alun jälkeen ei paha olo ole käynyt vieraisilla kuin ihan toooosi harvakseltaan. Masun pitäisi kasvaa vielä tuonne tammikuun puoleenväliin saakka.

Päälläni tämän illan saumuritekele. Ostin ystävältäni (20v) vanhan saumurin, joka pelittää ihan loistavasti! Sitä piti päästä kokeilemaan ja kun en sopivaa vauvakangasta löytänyt niin ostin sitten itselleni :) Malli on SK-lehdestä 2/11. Kiva ja toimiva malli, mutta tuo alakaitale on tälle perälle vähän turhan tiukka. Käyttöön tulee siitä huolimatta, ehkä kiristävä takapuoleympärys on hyvä muistutus siitä, että nameja ei saa syödä :)

Puikoillakin pitkän tauon jälkeen silmukoita, ehkä joskus ihan postaukseen asti :)



Siihen asti paisun paisumistani :)

1.4.2012

Vessan matto


Kevätauringon pistäytyessä kylään alkoi tehdä mieltä jotain keltaista. Löysin yläkerran vessaan ihanan raikkaan keltaisen käsipyyhkeen, mutten sopivan pientä mattoa mistään. Samaan aikaan Käsityö-Elisa ilmoitteli Facebook-sivullaan hooked zpagettia... Sieltä löytyi ihana keltainen kude ja virkkuukoukun nro 10 kanssa siitä syntyi tällainen pieni matto. Kude loppui hiukan kesken, kuvissa sitä ei näy, mutta homma pitänee vielä purkaa osittain ja virkata joku muu systeemi. Mutta toistaiseksi saa olla näin. Katsotaan sitten vaikka ens keväänä kun auringonsäteet saa sisustushulluuden taas valloilleen :)


Vessa on muuten omin pikku kätösin tekemäni lattiaa myöten. Putkimies toki kävi hoitamassa vesi- ja putkityöt, mutta panelointi, lattia, koteloinnit ja kaakelointi on omia harjoituksiani. Siltä ehkä vähän näyttääkin, mutta kelpaa meille :)

28.3.2012

Talvella tuunattua

Joskus viime syksynä sovin äitini kanssa, että jos hän neuloo minulle pitkät sukat niin neulon vastineeksi neuletakin. Helmikuussa se sitten VIHDOIN valmistui. Malli on muistaakseni syksyn Novitasta, mutta lankana Sandnesin Kitten mohair. Ohjeenmukaisilla puikoilla neulottu.

En ollut ihan varma mallista aluksi, mutta ihan kiva siitä tuli. Ainakin se on äitillä päällä tasaisin väliajoin näkynyt. Kuvat on vähän huonot, mutta ehkä siitä vähän idean näkee. Nappia oon miettinyt ees ja takas, mutten ole vielä keksinyt, millainen siihen sopisi, olkoon siis tämä toistaiseksi.

Kuva on aika kehnolaatuinen, mutta idean varmasti näkee. Ja helma ei ole vino, näyttää vaan siltä :) Monta muuta vikaa siinä kyllä on, mutta jääköön nyt mainitsematta...

23.3.2012

Kesäpipoja

Tämä täällä ei ole syystä jos kolmannesta ehtinyt/jaksanut/pystynyt neulomaan tai tekemään mitään muutakaan järkevää käsillään piiiitkään aikaan. Tilanteeseen tuskin suurta muutosta on tulossa, mutta jotain olen sentään nsaanut tehtyä. Virkkasin työkaverille pari pipoa, näitä on varmaan nyt yhteensä 4 tai 5 kaikista ei ole kuvia. Tässä pari kuitenkin.

Pikki on valmistunut jo yli vuosi sitten ja tämä mustavalkoinen pari viikkoa sitten.


Malli: isoäidinneliö (esim Novitalta), muuten omasta päästä sovellettua
Lanka: Rico designsin essentials cotton
Koukku: 2,5mm

Nähtäväksi jää, meneekö seuraavaan postaukseen yhtä kauan... Toivottavasti ei!

30.10.2011

Sydän poikineen

                Jouluksi pari sydäntä :)

5.9.2011

Lämpenemään päin

Välipalana (miksi kaikki tuntuu olevan välipalaa, ihan kuin olis adhd pahemman kerran iskenyt eikä uskalla alottaa mitään suurempaa, joka sitten vois jäädä kesken) neuloin lapaset. Menee luultavasti työkaverille. Paitsi jos on liian pienet, silloin menee mulle itselleni :). Lämpöä viileneviin iltoihin, supernopeat, aivot narikkaan ja neulo- tyyppiset lapaset...


Malli: 32 silmukkaa peruslapanen
Lanka: Sandnessin Tove 2-kertaisena
Puikot: 6mm
Muuta: Huovutettu pesukoneessa 60 asteessa (mistä sen astemerkin löytää) :)

26.8.2011

Sisustelua

Yläkerran aula on meillä aika kuollutta tilaa. Tila on niin pieni, ettei siihen mahdu mitään ”hyödyllistä” niin kuin säilytystilaa, mutta kuitenkin niin suuri, ettei sitä ihan kokonaan voi jättää huomiottakaan. Olen kokeillut siihen kaikenlaista, mutta silmää minulla tällä hetkellä miellyttää eniten tällainen aika avara ratkaisu. Nojatuoli on Askosta, joku poistokappale, oli aikoinaan -70% (toivottavasti tähän ei kovin moni nyökkäile, että sen kyllä näkee :) ). Taulu/peili on Paimiosta Adalmiinan helmi-nimisestä sisustusliikkeestä, se oli niin hellyttävän söpö, että se oli pakko saada. Pöytä on oikeastaan äitini, häneltä olen sen joskus kähveltänyt ja joka kerran kun äiti sen näkee niin tuumaa vaan, että tuon haen kyllä joskus takaisin, muttei ole onneksi vielä uhkaustaan toteuttanut.
Matto on uusin lisä tähän tilaan. Ennen paikalla oli ihana karvamatto, mutta pienempi koirista (ei tuo kuvassa oleva) on sitä joskus käyttänyt pisulaarina, joten ennen kuin saan sen joskus pesetettyä/pestyä saa tämä vähän ilmavampi matto luvan ajaa asian. Joku varmasti jo maton tunnisti? Jossain vanhassa Modassahan tämä juhannusruusu on ollut, nopeammin kaivoin sen ohjeen kangasaitan sivuilta. Kuteet olen ostanut jo ½ vuotta sitten, mutta virkattua se tuli vasta nyt. Ihanahan se on, mutta ehkä vähän turhan pieni tuohon tilaan… Olkoon siinä kuitenkin tillsvidare
Malli: Juhannusruusu täältä
Kude: Kauhavan kangasaitan Lilli-ontelokude
Koukku: 8mm