8.7.2013

Mail express x2


Saimme hyväkuntoisen turvaistuimen tuttavaperheeltä ja rahaa eivät suostuneet siitä vastineeksi ottamaan. Aikani pähkäiltyäni päätin, että ompelen heidän tytöille jotain pientä. Ottobreita selaamaan ja nettiä kaivamaan ja niin ihania versioita Meil Expressistä löytyi sileltä ja täältä, että sitä oli pakko kokeilla itsekin. Koska meidän nuppunen on vasta kokoa 74 ja olisin jo Mail Expressin hänelle halunnut tehdä niin olin tosi iloinen, kun sain hyvän syyn kokeilla kyseistä mallia jo etukäteen :)

Näillä on kokoa 98 ja 122. Isomman kukallinen kangas on Paraisilta Verkkokankaasta ja pinkki nekuilta. Pienemmän postimekon sydäntrikoo on Linnelliltä, toisen kankaan ostopaikkaa en muista enkä nopsalla kuittien läpikäynnillä löytänyt.

Kiva malli, meidän pikkunuppu saa varmasti omansa kunhan vähän kasvaa :)

7.7.2013

Kevätkisut kesällä


Tämä Springcats-kangas houkutti mua ihan hirmuisesti jo ensinäkemältä. Kun sitten Bellapuulla oli ale niin kotiin kiiruhti tassuja 1,5m verran. Aamulla kun katselin muiden ihania luomuksia törmäsin Äitee Risain blogiin ja kesäversioihin Villikosta. Keltainen resori on jostain kutden myös nepparit. Neppareiden kanssa kävi vähän hupsusti. Ajatuksissani painoin yhden nepparin väärin päin ja sitten ei ollutkaan enää viittä ruskeaa nepparia :( Aikani pähkäiltyäni löysin laatikon uumenista jonkun ostovaatteen mukana tulleet kaksi vihreää nepparia ja laitoin sitten kaksi vihreää joukkoon. Kauan hypistelin keltaisin kukkanappeja ja mallailin niittä kaulukseen ja aurinkojen päälle, mutta jätin kuitenkin odottamaan seuraavaan kertaan.

Iiiihana kangas ja lopputulos on kovin suloinen. Malli on ikävä kyllä tai onneksi nukkumassa, joten hätähousuna en päässyt kokeilemaan, sopiiko vai ei.


Voi kun tämä ompelu vaan on hauskaa :)

6.7.2013

Ei pöllömpää

                                                      HUHUUUU!!!!

Uusimmasta Ottobresta 4/13 Lil´Darling Tukholmasta ostetusta pöllökankaasta. Oon jotenkin jumittunut noihin pöllöihin. Taidan olla vähän ajasta jäljessä, mutta eipä sillä väliä :)

Koitin taas tehdä tuttavuutta resorin kanssa... Jostain syystä saan sen tosi helposti löpsöttämään, enkä tiedä, mitä teen väärin. Vinkkejä saa antaa! Tuo kukkanappi on vain hämäystä, sen alla on neppari.


4.7.2013

Tseh tseh!

Syksyn Ottobren korkkaus...

Syksyksi valmiiksi vielä vähän turhan iso velourpuku viimeisestä Ottobrestä. Jätin peppupaikan ja polvipaikat pois kun mielestäni tuo kangas on niiiiiin ihana enkä halunnu sitä millään peittää. Tätä kangasta on vielä reilusti kaapissa, tekis mieli tehdä siitä itselle jotain, mutta onkohan tuo vähän turhan hattara? Nähtäväksi jää :) Toivottavasti loppukesä on lämmin vaikka syksyksi valmiiksi vaatteita jo tekeekin mieli tehdä...


Kangas: Majapuulta mäyräkoira-velour ja EK:sta jalkapohjan ruskea velour
Malli: Ottobre 4/13
Koko: 74


30.6.2013

Reissuvaatteet

Meillä on tänään 1. hääpäivä! Sen kunniaksi lähdetään pienelle reissulle ja reissussahan tarvii tietysti uudet vaatteet :) Omasta tunikasta en tähän hätään saanut kuvaa, mutta tytön uudet vaatteet oli helpompi kuvata.


Housut on OB1/09 Hupsis koossa 74. Housun joustofrotee on ja Hilcon musta-harmaa raidallinen resori on molemmat Fabriinasta.


Takki on OB 3/12 Panda. Pienensin huppua hiukan, mutta edelleen se on aika valtava. Hihansuihin laitoin resorit. Ihana palomiesneulos on Majapuulta kuten myös harmaa resori. Hupun punainen vuorikangas on EKsta ja pinkit nepparit muistaakseni Fabriinasta. Fagerwear-merkit olen tilannut Ruotsista minanamnbandista ja tuo handmade-merkki on muistaakseni Juhokustilta.



Olen arastellut resorikankaan käyttöä noissa kanttauksissa, mutta nyt pari viimeistä yritelmää on onnistuneet ihan kohtuullisen hyvin. Ehkä siis uskallan jatkaa kokeiluja jatkossakin.







10.6.2013

Siitä piti tulla tissis...

... mutta sitten törmäsin netissä tähän ja tykästyin. Sattumalta olin käynyt kirjastossa edellisenä päivänä ja lainannut Burda 9/12, jossa sattui olemaan juurikin tämä kyseinen malli. Ommellessa tein ihan superhölmöjä mokia ja sain purkaa saumuriommelta useampaan otteeseen. Pari isompaa ja monta pienempää mokaa siihen jäi, mutta lopputulokseen olen silti tyytyväinen. Nyt pitää vaan tilata tätä kangasta lisää, että saan tytölle jotain suloista samasta kankaasta ja voidaan sitten olla samiksia :) Kangasta ostin alunperin 1,2m ja leikkelin palat niin hölmösti, että jäljellä on lähinnä silppua. Hihat päätin jo alussa tehdä lyhyiksi, mutta enpä niistä tuon pidempiä olis saanukaan :D Samaisesta mallista löytyy ohjeompelus täältä




Ja vielä rynnäskuva tuosta etuosasta ja sen rypytyksistä...


Malli: Burda 9/12 nro 124
Kangas: Omppukangas Fabriinasta, ruskea trikoo muistaakseni EK:sta

Ihan mun malli! Kankaasta toki voi olla monta mieltä, mutta jotenkin kaikesta hempeydestä huolimatta tykkään siitäkin :) Ruskeat legginsit tekolistalle...




Serkukset kuin ilvekset :) Ottobren 3/13 Brave Firemen -mallilla tehdyt teepparit siskojen pojille. Krokotiilit ajelulla-kangas Metsolalta ja punainen trikoo Fabriinalta. Koot 104 ja 116.




4.6.2013

Appelsiinitissi, riikinkukkotakki ja kietaisubody

Sekalaista hepulointia tällä kertaa tiedossa...


Ihastuin ihan kamalasti tuohon appelsiini-joustikseen ja siitä oli pakko saada itselleni kesäksi _vaihteeksi_ tissis :) Kanttaukset on tehty EK:n jollain trikoolla ja jos tekisin uudestaan niin teksisin ilman tuota keskikaitaletta ja laittaisin sen sijaan kuminauhavenutuksen keskelle... Noh, meneehän se näinkin, tuo kanga s vaan on niin ihanan raikas. Tähän pitää varmaan tehdä kaveriksi oranssit legginsit.





Metsolan ystävämyynnissä oli joku aika sitten aika kivassa alennuksessa tätä riikinkukkovelouria. Aikani surffailin netissä ja törmäsin tähän ja pakko oli saada itselle kans :) Kaavana OB:n City cardi ja Casual cardi sekoitus. Vähän levensin kaavaa lantiolta, että sain ison takapuoleni takkiin mahtumaan. Riikinkukot siis Metsolasta, oranssi viskoositrikoo EK:sta ja vetoketju Muotinapista Turusta. Olin pyörtyä kun kuulin hinnan: 7,90! mutten enää kehdannut olla ottamattakaan.. Kun en pitkään aikaan oo vetoketjuja ostanu ni enpä muistanu, että ne on noin kalliita. Taskunsuihin laitoin samaa oranssia viskoositrikoota antamaan vähän väriä.






 Ja viimeiseksi kietaisubody OB:n kaavalla ilman muutoksia. Lehden numeroa en nyt muista.. Ihan kiva, vielä vähän turhan iso pikkuprinsessalle, jonka ihanat koivet pääs mukaan kuvaan :)








Ja hepulointi jatkuu...