Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raskaus. Näytä kaikki tekstit

29.12.2012

Masu kasvaa...

Hei!

Täällä on ollu sen verran kiirusta kaiken kanssa, etten ole ehtiny päivittämään mitään! Sain Peppiinalta haasteenkin, mutten ole ehtinyt siihen reagoida, muistissa on kuitenkin :) 

Laskettuun aikaan on vajaa kk ja masu alkaa olla melko vaikuttavan kokonen. Nukkuminen on käynyt pikkuisen haasteelliseksi, mutta olo on pienen notkahduksen jälkeen taas ihan kohtuullisen energinen ja hyvä. Jotain pientä ole neulonut, niistä enemmän sitten joskus kun ehdin ottaa kuvan. Tässä kuitenkin masukuva. Masun verhona on sama malli kuin edellisessä postauksessa tehty äitiyspaita SK:n mallista, ainoana erona on, että sivussa olevien laskosten sijaan rypytin "masuvaran". Kankaat on Eurokankaasta. 


Saa pitää peukkuja, että odotus pian loppuisi onnellisesti :)

2.10.2012

Saumurin sisäänajo

Hengissä vielä...

Ties koska on viimeksi kirjoitellut. Siitä on varmaan ainakin puoli vuotta! Sen jälkeen on tapahtunut kaikenlista, mikä on vienyt huomion ja ajan. Kuva selvittänee ainakin osan ajankäytöstä :) Alkuraskaus oli melkoisen pahoinvoivaa aikaa, joten käsityöt jäi ihan täysin. Ja jos ei ollut paha olo niin oli niin väsy, että puikkojen käsissä pitäminen tuskin olis onnistunut : / 

En voi kuitenkaan valittaa, alun jälkeen ei paha olo ole käynyt vieraisilla kuin ihan toooosi harvakseltaan. Masun pitäisi kasvaa vielä tuonne tammikuun puoleenväliin saakka.

Päälläni tämän illan saumuritekele. Ostin ystävältäni (20v) vanhan saumurin, joka pelittää ihan loistavasti! Sitä piti päästä kokeilemaan ja kun en sopivaa vauvakangasta löytänyt niin ostin sitten itselleni :) Malli on SK-lehdestä 2/11. Kiva ja toimiva malli, mutta tuo alakaitale on tälle perälle vähän turhan tiukka. Käyttöön tulee siitä huolimatta, ehkä kiristävä takapuoleympärys on hyvä muistutus siitä, että nameja ei saa syödä :)

Puikoillakin pitkän tauon jälkeen silmukoita, ehkä joskus ihan postaukseen asti :)



Siihen asti paisun paisumistani :)