6.6.2009

Vauvalle nuttu :)

Kaikki aika on mennyt kokeiden korjaamiseen ja parista viimeisestä viikosta toipumiseen ja aikaa käsitöille on jäänyt ihan liian vähän. Edellispäivänä päätin kuitenkin korjata vahingon ja innostuin uudestaan kun raskaana oleva ystäväni kertoi, että heille on tulossa tyttö. Ei kun lankakauppaan ja löytyikin aivan ihanan pehmeää Sirdar Snuggly babybamboo lankaa, 80% bambuviskoosia (tai jotain :) ja 20% villaa. Aivan mielettämän ihanan pehmeää lankaa, joka pitäisi pienelle vauvalle sopia. Innoissani neuloin kaikki palaset yhtenä päivänä ja toisena sitten veemeistelin. Malli on SK tammikuu 2009 numerosta, mielestäni omassani jopa kauniimmat värit. En ole neuletta ennen kuvaa vielä höyryttänyt, joten vähän rähjäisen oloinen, mutta aikast suloinen kuitenkin. Koko on se pienin eli 50-60. Toivotaan nyt sitten, ettei synny mitään jättivauvaa :) Tässä kuitenkin pari kuvaa:
Ja lähikuva pitsineuleesta:

Nyt enää odottamaan vauvan syntymää ja toivomaan, että kaikki menee hyvin... Vauva tosin syntyy lokakuussa, mutta pakko on silloinkin vielä voida käyttää bambuneuletta, eikös juu :)

Ja sitten syyhyn, miksi tämä piti ehdottomasti tehdä juuri nyt... Puikoilla on aika pitkään jo ollut garnstudion cotton viscosea ja siitä tekeillä oleva neuletakki. Olen taistellut toisen etukappaleen resorin silmukoiden kimpussa useamman päivän, enkä millään meinaa saada oikeaa määrää silmukoita nostettua... Hermostuin sitten ja päätin jättää sen hetkeksi rauhaan ja tein nutun väliin. Tänään olen sitten illalla saanut silmukat puikoille ja säästän viimeiset 5 kerrosta (jonka aikana silmukkamäärä (puolikas pääntien) kasvaa 207s:sta 531s:aan!!! Viimeisissä kerroksissa menee ihan tuhottomasti aikaa ja vielä hidasta neulomista muutenkin... Koitan laittaa kuvaa huomenna (tai kun valmistuu).

Löysin myös aivan ihanaa Noro silk garden liteä, josta myöhemmin kuvia :)

Neulomisiin taasen :)

1 kommentti:

  1. Suloinen takki! Nätit värit tosiaan. =)

    VastaaPoista